perjantai 4. joulukuuta 2015

Jerry 2v

Pääsin tekemään eräälle pikkuhurmurille synttärikakkuja, kun kavereideni poika täytti 2 vuotta. Toiveena oli Mikki Hiiri ja Teletapit, toteutukseen sain vapaat kädet. 




Sain ihan viimehetkillä idean lisätä vielä auringon ja tuollaisen "viipperän", joten tein ne paperista koska massa ei olisi enää ehtinyt kovettua.


Tuollaiset "tasokuvat" on kyllä niin paljon helpompia mulle, mutta olin ihan tyytyväinen näihin Teletappeihin silti. Kyllä ne ainakin tunnistaa! :) 





Tilda 6v

Meidän eskarilainen täytti 6 vuotta 28.11. ja synttäripäivä osui sopivasti lauantaille, joten päästiin juhlimaan ihan oikeana päivänä.

Teemaksi valikoitui Frozen.

"Salit" olikin tyhjät toooosi pitkään; jäihän Viivin 1- ja Tildan 6-vuotissynttäreiden väliin jopa 3 viikkoa! ;D

Mulla oli katottuna oikein hienojen lumihiutaleiden "kaavoja", mutta taas meinas loppua aika kesken, joten tein sitten mutulla vaan. Samana viikonloppuna oli koulun joulumyyjäiset, joihin leivoin myös, ja lisäksi meillä oli lumisateiden takia monia sähkökatkoja, jotka antoivat oman lisämausteensa juhlajärjestelyihin.

Nää sokerimassahahmot ei oo ihan mun vahvinta osaamisaluetta, mutta sekä sankaritar että juhlaväki tunnistivat, joten ihan hyvät tuli, eiks niin? :) 

Hiukan harmitti, kun tuo sokerimassa oli sellanen kiva "marmoroitu", mutta jouduin kaulimaan sen uudelleen, jolloin väri sekoittui melkein tasaiseksi.

Cookiepopsit tein tällä kertaa perus-Dominoista (tai oikeastaan vieläpä niiden halpisversioista) ja appelsiinituorejuustosta. Kuorrutin värjätyllä valkosuklaalla. Tuli aika hyvän makuisia. 

Sulanut Olaf. Eli juustokakku sokerimassahärpäkkeillä. 


Macaronsit onnistui tällä kertaa jo aika hyvin! Ihan pientä hiomista paistoajan kanssa vielä, niin alan olla tyytyväinen! 

Keksien koristelu jäi, mutta hätäpäissäni sirottelin tomusokeria niiden päälle. Itseasiassa hätäratkaisuksi ihan hyvä! :)

Popparit on lasten kestosuosikki. :)

Pullojenkin kanssa tuli hiukan kiire, joten tein vaan nopeasti jonkinlaiset nimet niihin.


Kaverisynttärit juhlittiin samalla teemalla.



Kakku sai koristeet ihan lelukaupasta. :D

Keksitkin meni simppeleillä koristeilla. Pikeeriä ja sokerimassalumihiutale.

Frozen-marenkeja. Eli ihan tavallisia marenkeja siniseksi värjättynä.

Vaahtokarkit dippasin valkosuklaassa ja tuollaisissa ihan selvästi Frozen-Elsa-nonparelleissa ;)

Ja tietysti niitä poppareita! :D

Ohjelmanumeroita meillä ei paljoa ollut, mutta Olafille kiinnitettiin nenää. Tässä nää on odottamassa leikin alkua. Neniin kirjoitin lasten nimet, niin näki mikä on kenenkin porkkana. ;)

Kaikki saivat nenänkiinnityksestä palkinnon. Tehtäisiinkös lumiukko? :)
Jokaisessa pussissa on kaksi isoa vaahtokarkkia ja yksi puolikas iso vaahtokarkki (vartalo ja pää), kaksi minivaahtokarkkia (jalat) lakutoukka (nenä) kaksi suolatikun pätkää (kädet) ja 5 suklaahippua (silmät ja napit)


Tilda kutsui oman luokan (eskari-ekaluokka) tytöt, sekä yhden vanhan kerhokaverin joka käy toista koulua. Tosi kiva tyttöporukka oli koolla! :)

Niihin myyjäisiin tein saaristolaisleipiä, piparkakunmakuisen "kuivakakun" ja muutaman keksin, tässä niistäkin tämmönen kollaasi. :)


tiistai 24. marraskuuta 2015

Viivi 1v

Niin se vuosi taas vierähti, meidän pieni Viivi-vauva täytti vuoden 4.11. :,) Juhlat pidettiin 7.11.

"Teemaksi" valitsin tälläkertaa oikeastaan vain värit; vaaleanpunainen, valkoinen ja kulta. 
Kutsut tietysti teemaväreissä ;) 
(Kuva edestä ja takaa, alimpana kuva kirjekuoresta.)



Tein pahvista, paperista ja puuvillalangasta tähtinauhat ja numeron 1 koristeeksi seinälle.
Tarjolla oli Aurajuustopasteijoita, popcorneja, hattaraa, rocky roadseja, minttusuklaa-cookie popseja, pikkupizzoja, macaronseja (kaipaavat vähän harjoitusta vielä :P ), keksejä sekä kakkua.

Viivin omassa kakussa oli täytteenä banaania ja kerma-rahkaa, jota ihan hitusen maustoin vaniljasokerilla. Viivi jakoi kakkunsa 3kk vanhemman pikkuserkkunsa kanssa. :)


Me muut syötiin Pätkis-moussella (koska isommat sisarukset saivat päättää täytteen :D ) täytettyä kakkua. Kuorrute ihan vaan kermaa, jossa vähän mansikkarahkaa ja ihan pieni tippa väriä, että siitä tuli vaaleanpunertava :) 


Keksit fantasiapipareita, pikeerikuorrutteella. Tähdissä kultaspray ja ykkösissä siro-sokeria.

Cocktailtikuissa lasten suosikkeja; viinirypäleitä, nakkeja ja juustoa.

Mehupulloihin tulostin etiketeiksi lasten nimet. Tää on mun mielestä kiva kikka sekä koristella pullot, että olla sekoittamatta pulloja vierustoverin kanssa.

Tällä kertaa ehdin taas tehdä "opasteetkin" :D

lauantai 3. lokakuuta 2015

Röyhelökakku

Mitenköhän tätäkin taas kuvailis. Kai tuo röyhelö on lähimpänä. :) 
Tein kummitädille kakkua synttäripäivänä. 
Täytteinä pätkis- ja vadelmamousset. Sopikin aika kivasti yhteen, vaikka kuulosti epäilyttävältä. 
Olisin halunnut jatkaa noita röyhelöitä kakun reunoja alas asti, mutta massa loppui kesken. :/ Siitäs sain kun en etukäteen tehnyt tarkkaa suunnitelmaa. :P

Ristiäiskakku

Pääsin tekemään ristiäiskakkua, vauvan äiti katseli tekemieni kakkujen kuvia, ja etsi niistä muutaman jutun joita halusi omaan kakkuunsa yhdistellä.

Nuo tennarit on kieltämättä kyllä söpöt.

torstai 1. lokakuuta 2015

Teemu 32v

Meidän perheen iskällä oli synttärit syyskuun lopulla. Kotiin tein Minion-kakun, ihan vaan koska hahmo on hauska ja simppeli, ja halusin kokeilla sen muotoilemista kakuksi. 

Koska lapsetti taas, niin tietysti laitoin myös Teemun kakkuun hienot nimikynttilät :P

Yksinkertaistakin yksinkertaisempi versio, osittain senkin takia että kakku oli niin pieni, osittain koska samalle viikonlopulle oli kaksi muutakin kakkua tehtävänä. 

Töihin Teemu vei sitten hiukan erilaisen kakun... Työporukan huumorintaju on vähintäänkin erikoinen, ja kakku sitten sen mukainen :P


Että semmonen... :P

Tuomas 2v

Lasten pikkuserkku täytti 2 vuotta, ja minä pääsin taas tekemään kakkua. :) 

Koska minä sain päättää täytteen, väliin sujahti pätkismousse, joka on meidän muksujen suosikki. 
Nimikynttilät olin ostanut jo kesällä, kun bongasin tosi edullisesti Tokmannilta. Tähän kakkuun ne sopivat tosi kivasti :)

Lahjaksi ompelin paidan:


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Nelli 8v

Nellin 8-vuotissynttäreitä juhlittiin elokuussa My little pony-teemalla.
Sukulaisille lähti tällaiset kutsut:



Kuistille viriteltiin ilmapallokoriste:


Kattoon teippasin (kyllä; teippasin, koska en saanut lupaa asentaa sinne koukkuja :P ) tuollaiset paperikoristeet. Ostin Tigerista, maksoivat jotain kolmisen euroa muistaakseni per paketti, ja paketissa oli aina kolme koristetta. 
Tarjolla oli poppareita, pizzaa, jäälauttaleivoksia, mustikkapiirakka ja vanilla-vaahtoa, cookie popseja, keksejä sekä täytekakku.

Lapsille tein smoothie-pulloista mehupullot ja askartelin nimilaput pilleihin. Aikuisille limppapulloista mehupulloja ilman nimiä.

Rainbow Dashista tuli aikamoinen mulkosilmä, mutta sankaritar oli tosi tyytyväinen, joten päätin olla itsekin. :)

Tähtikeksit taas fantasiapipareita sateenkaaren väreissä.

Askartelin hamahelmistä purkin lusikoille ja serveteille. Harmillisesti tein kiinnityssysteemit niin, että tuo silitetty puoli jäi ulospäin. Toisinpäin olis ollut nätimpi.


Kaverisynttärit mentiin samalla teemalla. 
Tarjolla oli popparit, keksit (tällä kertaa sydämenmuotoisina), karkit, hattarat ja cookie popsit.

Tein jo sukulaissynttäreille hamahelmistä koristeeksi Pinkie Pien ja Rainbow Dashin, ja kaverisynttäreille valmistui lisäksi Fluttershy. 
Pilven askartelin paperista, sydämet liimasin kuumaliimalla villalankaan. 

Siinä vielä ponikolmikko :)

Smoothiepulloja ei ollut tarpeeksi (vieraita oli 13 ja siihen omat 3 (plus 1 joka ei vielä juhlien herkutteluosuuten osallistunut), mutta limpparipulloja löytyi. Niihin ei vaan ollut tarpeeksi pitkiä pillejä.


Cookie popsit oli Nellin toive.

Nelli itse maalasi Pinkie Pien "meikit" yms.

Ja mummu ja Jukka eivät päässeet juhlapäivänä, mutta kävivät sitten yksityiskattauksella. Tehtiin yhteistyössä lasten kanssa gluteeniton mansikka-kermakakku. Nelli vastasi koristelusta.