maanantai 20. heinäkuuta 2015

Maatilakakku

Minulta pyydettiin pienen pojan 2-vuotissynttäreille kakkua. Pikkuveljen puolivuotispäivää haluttiin juhlistaa myös, joten päädyttiin tekemään tämmöinen kakkupari. 



Nuo piti yhdistää sillalla, näin:
Mutta kaikki ei mennyt niinkuin Strömsössä, joten silta jäi laittamatta. Harmitti, koska erikseen tuo ankkalampikakku oli hiukan tylsä. Kakunsaaja oli kuitenkin tyytyväinen, ja kuulemma kakkuun jäi hyvä tila kynttilöille. :) 
Toisessa kakussa oli täytteenä laktoositon mansikkamousse, toisessa päkismousse (josta tuli omaan makuun hiukan turhan tujua. Liikaa pätkiksiä siis. Huomaa kun nykyään tekee melko harvoin kakkua, ettei tule samalla tavalla selkäytimestä jutut. Lisää leipomuksia siis! :D )

Nuo massahahmot ei ole ihan minun vahvinta osaamisaluettani, mutta olin näihin loppujen lopuksi ihan tyytyväinen. Säälimättömät laaduntarkkailijani (ihan kohta 8v, 5,5v sekä 3v) tunnistivat ilman vinkkejä mitä eläintä mikäkin möykky esitti. :D 




Possujen mutalammikko on tummaa suklaata.



Nyt me suunnitellaan kovaa kyytiä Nellin 8-vuotissynttäreitä, joita juhlitaan jo parin viikon päästä. :)







keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kakkuja kummilapsille

Kummilapsistani vanhin pääsi ripille viime lauantaina. Samana päivänä oli myös hänen serkkunsa konfirmaatio, ja he viettivätkin yhteisiä juhlia. (Kummityttöni isä ja toisen sankarittaren äiti ovat minun serkkujani.)
Olin iloinen kun minua pyydettiin tekemään kakut. :) Tytöt olivat valinneet teemaväreiksi valkoisen, vaaleanvioletin ja hopean. Kakkuihin toivottiin päälle ruusuja ja hopeista ristikorua. Päivämäärän toivottiin näkyvän myös, mutta nimiä ei haluttu laittaa.
Osan ruusuista tein kokonaan ilman muottia, osan sellaista pisaranmallista muottia apuna käyttäen. Ristiä varten ostin silikonimuotin, sekä lehtiä varten painettavat muotit. Niistä olinkin jo pitkään haaveillut, ja nyt oli hyvä syy hommata ;) Kävi vieläpä tuuri, kun Citymarketissa oli paljon muotteja yms. tarvikkeita puoleen hintaan! :) Kakut olivat muuten samanlaiset, mutta värit laitettiin eri päin.


Samana päivänä vietti synttäreitään meidän kummipoikamme, joka myös halusi juhliinsa minun tekemäni kakun. Aiheena oli lempparijalkapallojoukkue. Täytteeksi kaikkiin kakkuihin toivottiin mansikkaa, joten sain tehdä sarjatuotantona :D

Kaikki muut päälliset ja koristeet ovat vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa, paitsi synttärikakun mustat osat sokerimassaa. Kyllä on paaaaljon helpompaa käsiteltävää tuo kaulintamassa, kuin sokerimassa!

Tein mansikkamoussen tällä kertaa tuoreista mansikoista, ja yhden ison (n.35hlö) kakun väliin meni suurinpiirtein tällainen setti:
8dl laktoositonta kuohukermaa
4prk Valion laktoositonta vaniljarahkaa
1prk Rainbow laktoositonta mansikkarahkaa
n.750g suomalaisia mansikoita sopivan kokoisina paloina
10 liivatelehteä sitruunamehu-vesiseokseen liuotettuina
Hiukan sokeria ja vanilliinisokeria.
Kostutin laktoosittomalla maitojuomalla ja massan alle tein laktoosittoman kreemin voista, tomusokerista ja tilkasta vanilja-aromia sekä maitojuomaa.

Olipas kivaa tehdä pitkästä aikaa "tilauskakkuja" :)